Vaarojen maraton -kisarapsa

03 lokakuuta

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja tässä Juha Saastamoisen ottamassa kuvassa näkyy mikä on ollut mun fiilis juostessani Vaarojen maratonilla. Ihan loppu, sillä en muista nähneeni kuvaajaa ja mieheni tiesi kertoa, että kuvaaja on ollut aika lähelläkin.:D  Mitäs mulle sitten jäi käteen Vaarojen maratonista vaikka itse matkatavoite ei täyttynytkään? Mieleen painui sellainen kokemus, joka ehkä pystyy parhaiten painimaan samassa sarjassa synnytyksen kanssa. Ainakin naiset, joilla on kokemusta alatiesynnytyksestä tietävät sen tunteen kun kuvittelee, että nyt se lapsi tulee tällä ponnistuksella ulos mutta ei, vaan vielä saat ponnistella seuraavan puolisen tuntia ennen kuin lapsi on pihalla. Saman tyyppinen tunteiden kirjo tuli käytyä läpi  vähän yli 8 tunnin aikana ja  45 kilometrin matkalla. Aina kun ajattelin, että nyt tämä mäki loppuu niin ei, vaan se oli hämäystä ja mäki jatkui jatkumistaan kunnes en enää edes tajunnut olevani tasamaalla vaan tunkkasin menemään edelleen.

Saavuttiin Kolille perjantaina Hattusaareen, josta olimme vuokranneet mökin viikonlopuksi. Kolicarelian mökit olivat upealla paikalla Pielisen rannalla ja ihastuin järvimaisemaan vaikka olenkin aina ollut Turunmaan saariston tyttö.  Kun saatiin auto purettua tavaroista ja katsottua minkälainen mökki sitä oltiin vuokrattu niin oli aika lähteä kaupan kautta kisakeskukseen hakemaan numerolappu ja gps-seurantalaite. Samalla laitettiin meidän toisen kierroksen tavarat laatikoihin odottelemaan seuraavaa päivää.  Mökillä tehtiin vielä viimeisiä säätöjä ennen aamun lähtöä taas kisapaikalle. Yö oli levoton vähän kaikilla. Mieheni taisi nukkua kaikkein huonoiten ja kuopuskin heräili moneen otteeseen.  Huonosti nukutut yöunet eivät onneksi vaikuttaneet aamulla kovinkaan paljon vaan mieli oli yllättävän virkeä. 

Kisapaikalla saatiin auto parkkiin ja jonkin ajan kuluttua oltiinkin jo polulla.  Alku meni kevyesti hölkötellessä ja välillä kävellessä kun porukkaa lähti paljon samaan aikaan niin tottakai polku ruuhkautui. Jos olisi ollut fiksu niin olisi tässä vaiheessa painanut vähän enemmän kaasua ja ohitellut jotkut selät, jotta olisi säästänyt ajassa. Sekin olisi toki voinut kostautua myöhemmin, mene ja tiedä. Jossain vaiheessa ruuhka alkoi purkautua ja sai jo askeleen paremmin rullaamaan. Noin kympin kohdalla 131 kisan miesten voittaja suhaisi hyvävointisena ohi ja kovasti hänelle toivotettiin tsemppiä loppu matkalle. Mutaiset osuudet olivat liukkaita ja pääsin hyvin lähelle spagaatia kun jalat lähtivät liukkaalla mudalla eri suuntiin sillä seurauksella, että rintakehä osui isoon kiveen. Vaurioitumatta lähdettiin jatkamaan matkaa kohti vetolossia. Vetolossille asti juokseminen tuntui ihan kivalta ja oli ihan helppoakin mutta Ryläyksestä se sitten lähti. Nimittäin voimat.  Loputtomilta tuntuvat nousut ja niiden perään jäätävät alamäet saivat jalat tutisemaan. Jotkut alamäet houkuttelivat ajatukseen, että olisi helpompi tulla alas pyörimällä mutta kyllä tulin kahdella jalalla alas rauhalliseen tahtiin. Silloin tällöin maisemaan avautuvat pitkospuut olivat ihana näky. Ne jos jotkut olivat mulle tuttua kauraa sillä pitkospuita pitkin oli tullut juostua koko kesän Kurjenrahkan kansallispuiston reiteillä.  Sateen jäljiltä pitkospuut tosin olivat todella liukkaita ja niinhän siinä kävi, että metsäpuroa sain tarkastella vähän lähemmin kuin toivoin. Pakaraa koristaa näin ollen mustaa puhutteleva matkamuisto. 
Kuva Kari Kuninkaanniemi
Maisemia ei pystynyt kovinkaan paljon ihailemaan sillä heti jos katseen nosti pois polulta niin kenkä osui juurakkoon tai kiveen. Ja voin kertoa, että muutaman kerran kun varpaat osuivat kiveen niin jo oli kivaa juosta alamäkiä kun varpaat osuivat kengän kärkeen niin, että joka askel sattui.  Vaikka olen matkan juossut ilman alkoholipitoisia juomia niin näin jälkeen päin tuntuu, että tuolta reissulta on enemmän mustia aukkoja kuin perus baarireissulta. Muistan pätkiä sieltä täältä, mutta en ehkä osaa sijoittaa niitä matkan varrelle oikeaan järjestykseen, joten kertomukseni ei välttämättä kuulosta kovin loogiselta.

Otimme noin puolen tunnin välein energiageelit ja tunnin välein oli tarkoitus syödä jotain niin ainakin itsellä energiat alkoivat huveta ihan älyttömän nopeasti.  Vettä ja energiajuomaakin kului ihan kiitettävästi, joten nestehukasta ei kärsitty. Suolatabletteja otimme myös tasaisin väliajoin mutta silti ei minulla voima riittänyt tunkkaamiseen.   35 kilometrin kohdalla kehoitin miestäni lähtemään yksinään kovempaa vauhtia sillä olin siinä vaiheessa jo päättänyt, että en pysty toiselle kierrokselle lähtemään vaikka olisin ollut cut off ajan sisällä huollossa.  Taapersin menemään etanavauhtia ja hetkittäin sain super boosteja, jolloin pystyin hetken matkaa jopa juoksemaan.  Katsoin vähän väliä juoksukelloa ja odottelin huollon ilmestymistä horisonttiin. Sitä sai kyllä odotella pitkään ja välillä iski todellinen epätoivo. Otti päähän ja mietin miksi huolto on pitänyt laittaa niin kauas. Garmin näytti jo matkaa kertyneen 43 kiometriä ja ei huoltoa näkyvssä edelleenkään. Kisakeskuksen lähettyville päästyäni olin jo innoissani, että " jes nyt huoltoon  ja keittoa masuun" mutta ei. Hämäystä sekin. Vielä piti lähteä katsomaan miltä näyttää Kolin satama ja kiivetä sieltä vielä ylöskin.  Jos olisin kisakeskuksen nurkilla tiennyt tämän loppu reitin olevan näin rankka niin olisin keskeyttänyt jo siinä vaiheessa. Sitkeenä sissinä päätin kuitenkin lähteä katsomaan miltä satama näyttää. Tässä kohtaa harmitti todella paljon. Alamäkeä en pystynyt juoksemaan juuri lainkaan sillä vasemman jalan pari varvasta olivat ottaneet iskuja kiviin ja juokseminen vaan sattui niin hitokseen. Vähän ennen satamaa sain kuulla tien vieressä olevilta kannustajilta, että cut off aika meni juuri. He huusivat vielä perään, että harmittaako, johon oli pakko todeta että ei, sillä en olisi pystynyt juoksemaan toista kierrosta.  Loputon nousu vielä ylös ja maali häämötti nurkan takana.  Olin niin iloinen siitä, että pystyin tarpomaan tuon ensimmäisen kierroksen loppuun asti. 

Syynä väsymiseen ja voimien loppumiseen oli varmasti siinä, että en saanut tarpeeksi paljon syötyä matkan aikana.   Pyhän hengen voimalla ei juoksu kulje, joten tähän asiaan on paneuduttava tarkemmin ja testattava pitkillä lenkeillä, että mikä ruoka uppoaa. Myöskin juoksun saralla on kehitettävää nimittäin alamäkijuoksu ei ole mikään mun lempparijuttuni, mutta koska polkujuoksukisoissa ei voi juostu vain ylöspäin niin on alettava treenaamaan myös alamäkeen juoksemista.

Olen äärimmäisen tyytyväinen olotilaani, sillä vaikka kisa jäi kesken niin en ollut harmistunut siitä. Sain Vaarojen maratonilta aimo annoksen kokemusta mitä on juosta poluilla, ihan kunnon poluilla eikä sellaisilla Varsinais-Suomen maanteitä muistuttavilta poluilta, joilla ei paljon kiviä ja juuria näy. Treenimotivaatio ei tästä ainakaan laskenut vaan päinvastoin kasvoi, joten ensi vuonna nähdään taas Kolilla vahvempana ja parempien eväiden kera.:)

Varusteet: Juoksutrikoot 2XU, kengät Salomon s-lab sense ultra , juoksureppu skin pro 15 set, pitkähihainen paita Blacc, lyhythihainen paita Nike.

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Hieno rehellinen kuvaus varmasti todella armottomasta kisasta! Moni polkujuoksutapahtumia kiertänyt tuttu on sanonut että uusi reitti on Suomen haastavin. Aika vaikea tuollaisia reittejä on täällä etelässä treenata, hitaita ja haastavia teknisiä polkuja saattaa löytyäkin mutta ei noita korkeuseroja.

    Sisua ja valmiutta tuleviin koitoksiin tuo ihan varmasti kasvatti!

    VastaaPoista
  2. Onnea saavutuksesta ja kiitos rapsasta! Lopusta oli hauska ja lohduttavaakin lukea, miten kokemus sai haastamaan itsesi ensi vuonna uudelleen. Onko se ehdottomasti tämä Koli koettava uudelleen? Olen syksyn ajan lueskellut eri polku/vaaratapahtumista, josko ensi vuonna jo olisi kunto sillä mallilla, että jonnekin kotikulmia kauemmas lähtisi pienelle "juoksulomalle"😉 (en ultraa kuitenkaan havittele). Oletko sinä harkinnut jotain toista tapahtumaa? Tuntuu, että näiden vertailu on huisin vaikeaa. Etenkin kun reitin ja matkavaihtoehtojen lisäksi yhtä tärkeitä seikkoja ovat ajankohta, sijainti, lastenhoidon järjestäminen, tapahtuman suosio (osallistujakiintiöt ja ruuhka reitillä) jne...
    Toivottavasti palaudut hyvin ja nopeasti takaisin juoksuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi mennä Karhunkierrokselle toukokuussa ja jos kunto antaa myöden niin myös pallas-hetta heinäkuussa. Lyhyemmät kisat vielä mietinnässä.

      Ja kyllä Koli on koettava uudelleen koska jäi nyt liikaa hampaan koloon tästä reissusta.😂 Minähän vielä näytän niille vaaroille, että selätän ne.

      Kannattaakin tosiaan miettiä ja punnita vaihtoehtoja sillä kyllä noihin reissuihin saa aina palaamaan rahaa reippaasti ja vaatii kaikenlaista säätöä suuntaan ja toiseen.

      Toivottavasti uskaltaudut mukaan kisoihin! :)

      Poista
    2. Kiitos! Ja vau, mitkä suunnitelmat! Jatka ahkeraa postailua, etenkin treeneistä, mä ainaki pysyn kuulolla miten matkaat kohti ensi vuoden tavoitteita!
      T:"paikat sökönä edellispäivän 21 km maastolenkistä" (Karevan kierto +Kullaanvuori) 😁

      Poista
  3. Kiitos mahtavasta rapsasta! Tuntui kuin olisi itse siellä mudan keskellä yrittänyt hoiperrella eteenpäin - tai ylös- ja alaspäin. Olet kyllä sissi kun yli maratonin mitan tuolla vedit! Nostan hattua, kuten myös uusille suunnitelmillesi :)
    Nähdään poluilla!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hurjalta! Hieno suoritus on tuo eka kierroskin, ei ihan jokaiselta onnistuisi. Ja mikä taistelutahto, hyviä suunnitelmia ensi vuodelle!

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe